Keitä olemme?

KPM Solar on iloinen joukko Suomalaisia aurinkosähkön ammattilaisia. Meillä on takana jo yli 300 toteutunutta aurinkosähkövoimalaa, ja toimitamme Suomessa määrällisesti eniten avaimet käteen -järjestelmiä vuositasolla.

Meille on ensisijaisen tärkeää on laatu ja asiakastyytyväisyys, meidän mottomme onkin, että teemme kaiken paremmin kuin muut.

Suomessa toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Turussa sekä Jyväskylässä. Toimimme myös kansainvälisellä tasolla ja olemme avaamassa lähivuosina toimipistettä myös Lähi-Itään.

Otamme ilolla vastaan kaikki haasteet niin kotimaasta kuin ulkomailtakin. Panostamme osaamiseen sekä eteenpäin menemiseen sen kaltaisella panostuksella, että uskallamme väittää olevamme alan markkinajohtaja Suomessa lähivuosina.

KPM Solar -tiimin haaveena on, että kaikilla ihmisillä olisi mahdollisuus ja oikeus ilmaiseen sähköön, sekä oikein hinnoiteltuun aurinkosähköjärjestelmään. Teemme töitä sen eteen, että saisimme pienennettyä huomattavasti järjestelmiemme investointikustannuksia, sekä takaisinmaksuaikoja, jotta voimme tarjota tulevaisuudessa vieläkin kustannustehokkaampia järjestelmiä. Olemmekin kehittäneet menetelmiä, joissa yhdistelemällä kiinteistön eri lämmitys- ja energia-elementtejä aurinkosähköjärjestelmiin, olemme onnistuneet nostamaan kannattavuutta huomattavasti.

Kenen kanssa toimimme?

Käyttämämme laitteistojen komponentit ovat maailman tunnetuimmilta ja laadultaan todistetusti tasokkaimmilta toimittajilta.  Laadusta kertoo myös komponenttien pitkät takuuajat, jotka voivat olla jopa 25 vuotta. Asennukselle annamme 5 vuoden takuun.

Toimimme yhteistyössä suurten energiayhtiöiden kanssa. Kehitämme toimintaamme ja järjestelmiämme yhteistyössä innovatiivisten suomalaisten aurinko- ja uusiutuvien energiayhtiöiden kanssa.

Paneelitoimittajamme ovat Heckert Solar 300W musta yksikidepaneeli, NSP Super 270 monikidepaneeli ja JinKo Solar 320W monikidepaneeli.

Invertereiden valmistajinamme ovat  SMA sekä FRONIUS, kaksi markkinoiden ehdottomasti parhainta toimijaa.

Kiinnitysjärjestelmämme ovat Orima ja Schetter.

Käytämme asennuksissamme ainoastaan omia KPM Solar -standardin mukaisesti koulutettuja asentajia.

Ota yhteyttä jo tänään ja varaa ilmainen kartoitus!

Ota yhteyttä ja varaa kartoitus